Mankkaan Uutisia on kolme kertaa vuodessa (4-sivua) tai kaksi kertaa vuodessa (8-sivua) ilmestyvä kaikkiin Mankkaan alueen kotitalouksiin jaettava alueen ajankohtaisia asioita käsittelevä asukastiedote. Sen painos on 3 500 kappaletta. Tiedote ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1967 yksisivuisena monisteena. Tänä päivänä se on värijulkaisu. Taitto ja painatus ostetaan ulkoa, mutta johtokunnan jäsenet jakavat lehdet talkootyönä.
Lehdessä julkaistaan Mankkaalla toimivien yritysten mainoksia.
Alla ovat kaikki Mankkaan Uutisia -lehden numerot vuodesta 2002 lähtien.